Vastaus

Tukahdutus ei ole hopealuoti. Uusi tartuntoja ja jopa epidemian uudelleen ryöpsähdyksiä voi sattua ja tulee lähes täydellä varmuudella tapahtumaan myös sen jälkeen, kun epidemia on kertaalleen saatu sammumaan eli ilmaantuvuus ajettua nollaan tai sen tuntumaan. Näin kävi Suomessa viime syksynä, ja myös esimerkiksi Islannissa koettiin syystalvella epidemian toinen aalto, joka on nyt tukahdutettu uudelleen. Myös Uudessa-Seelannissa on todettu uusia tartuntatapauksia syksyllä ja nyt viimeksi helmikuussa, mutta molemmissa tapauksissa hallitus ja kansalaiset ovat ryhtyneet toimiin tartuntojen poistamiseksi nollatavoitteen mukaisesti.

Uusien tartuntojen ilmenemistä ja epidemiantilanteen eskalaatiota voidaan kuitenkin hallita tehokkaasti ilman niin sanottuja lukitustoimia. Jos alueella ei ole aktiivisia tartuntatapauksia, uusia ei synny tyhjästä, ja siksi nopea tapausten tunnistaminen ja eristäminen, kontaktien jäljittäminen, kontaktien testaus, sosiaalinen etäisyys, rajatoimet ja laajamittainen maskinkäyttö on pidettävä takataskussa.

Tukahdutus- ja eliminaatiostrategiaa noudattavien maiden osalta rajakontrolleilla ja niihin liittyvillä karanteeni- ja testaustoimenpiteillä on ollut keskeinen merkitys uusien tartuntatapauksien maahantuonnin estämisessä

Harvoistakin tartunnoista voi kuitenkin syntyä uusi epidemia. Tätä ehkäistään jo edellä mainittujen keinojen avulla, jotka on suunnattu annettua tavoitetta kohden. Olennainen ero nykyisen epidemian hankalaan hallintaan on siinä, että kun tartuntaketjuja on hyvin vähän, niiden jäljittäminen ja katkaiseminen on mahdollista tehdä huomattavasti tehokkaammin kuin nyt laajalle levinneen epidemian aikana. Näin on jo tehty monissa Suomen maakunnissa useita kertoja.

Tukahdutus- ja eliminaatiostrategiaa noudattavissa maissa on merkittäviä demografisia, kulttuurisia, maantieteellisiä, poliittisia ja institutionaalisia eroja. Näille maille on kuitenkin yhteistä poliittinen sitoutuminen tavoitteeseen, selkokielinen viestintä, tieteellinen asiantuntijapäätöksenteko uusimman tiedon varassa ja kansalaisten ja yhteisöjen tuki toimille.

Keskeistä epidemiatilanteen hallinnan kannalta on tukahdutusstrategian näkökulma:

• Koronatilanteen proaktiivinen tarkkailu ja valvonta, jotta mahdolliset uudet tartuntaketjut kyetään katkaisemaan mahdollisimman pian tarkkarajaisin toimin.
• Palata arkeen alueellisesti: mitä vähemmän tartuntoja todetaan, sen nopeampaa paluu normaaliin on.
• Tiukkojen rajatoimien jatkaminen, koska rajatoimien pitävyys on keskeistä tukahduttamisen kannalta.
• Rajojen terveysturvallisuustoimien höllentäminen, kun riittävä väestötason immuniteetti rokottamalla on onnistuttu saavuttamaan.

Tukahduttamisen ylläpitäminen edellyttää järjestelmällistä tartuntojen ennaltaehkäisyä, jonka keskiössä on hybridistrategiastakin tuttu testaa, jäljitä ja eristä -toimintamalli.

Tukahdutusstrategia voi epäonnistua. Epidemiologisesti se voi epäonnistua kahdella eri tavalla:

1. Koronaviruksen aiheuttamia yhteisötartuntoja ei saada kuriin; ja/tai
2. Koronaviruksen aiheuttamia tartuntatapauksia saapuu maahan niin paljon, että niiden hallinta ei ole enää mahdollista.

Tukahdutusstrategia tarjoaa kuitenkin nykyiseen hybridistrategiaan verrattuna enemmän strategisia vaihtoehtoja epäonnistumisten korjaamiseksi, jonka lisäksi tukahdutus itsessään – tartuntatapausten painaminen nollan tuntumaan – on kestävä ratkaisu inhimillisen, taloudellisen ja sosiaalisen kärsimyksen vähentämiseksi.